Transparency International -järjestön ja maailmanlaajuisten onnellisuustutkimusten valossa asiat on hoidettu Suomessa upeasti. Kuva on rosoisempi, jos korruptioksi ei lueta vain sitä, miten paljon seteleitä liikkuu ruskeissa kirjekuorissa.
Korruption yleisyyttä on tutkittava myös kysymällä, tekevätkö organisaatiot ja ihmiset sitä, mitä niiden pitäisi tehdä vai jotain aivan muuta. Korruptiota on myös oman edun edistäminen muiden kustannuksella ja se, että resursseja käytetään muuhun kuin organisaation varsinaisen päämäärän toteuttamiseen.
Korruption ytimessä on vihamielinen asenne totuutta ja rehellisyyttä kohtaan ja sokeutuminen sille, kuinka oma toiminta oikeutetaan. Kun vääristävät käytännöt alkavat levitä organisaatioon, sen perustehtävä korvautuu – usein huomaamatta – yksilö- tai ryhmäetujen edistämisellä. Johtaminen alkaa tukea suljetun piirin tavoitteita.
Vastaamon tietomurtoepisodi johtaa kysymään: Huolehtiko toimintaansa voimakkaasti laajentava yritys ydintehtävästään tarjota laadukkaita terapiapalveluja? Julkisuuteen tulleet tiedot paljastavat, kuinka perustoimintaa suojaavia sääntöjä venytettiin. HS:n haastattelemien (26.10.2020) psykoterapeuttien mukaan mainonnassa käytettiin harhaanjohtavia ilmaisuja ja verkkosivuilla virheellisiä ammattinimikkeitä. Vastaamo nimettiin Psykoterapiakeskukseksi. Näin voitiin luoda mielikuva koko henkilökunnasta nimikesuojattuina psykoterapeutteina, joiden pätevyyttä ja toiminnan lainmukaisuutta yhteiskunta valvoo.
Vastaamon lisäksi on keskusteltava poliittisista ratkaisuista ja harjoitetun mielenterveyspolitiikan laadusta. Sekä mielenterveystoimistojen rahoitusta että mielisairaaloiden potilaspaikkoja on vähennetty. Ongelmiin pureutuvaan hoitoon keskittymisen sijaan apua hakevia pompotellaan hoitojärjestelmästä toiseen.
Puolueesta riippumatta päättäjät ovat keskittyneet laatimaan pikaratkaisuja. Vakavien mielenterveyden häiriöiden hoitamisesta ei ole kannettu samanlaista poliittista vastuuta kuin vammaisten aseman kohentamisesta ja hoidon takaamisesta somaattisiin sairauksiin. On kirjoitettu yleisluontoisia mielenterveysohjelmia, joita ei kuitenkaan ole yhdistetty käytännöllisiin tavoitteisiin parantaa vakavista oireista kärsivien asemaa.
Vastaamo aloitti yksityisenä yrityksenä, mutta päätyi nopeasti veronmaksajien rahoittamaksi ja yhteiskunnallisten instituutioiden (Keva, Valtion Eläkerahasto) omistukseen. Myös yrityksen toiminta rahoitetaan nykyään pitkälti julkisista lähteistä, kun Kela korvaa psykoterapiapalveluita ja sairaanhoitopiirit lähettävät ihmisiä Vastaamoon.
Tietomurron ohella myös rahoitusjärjestelyjä on tarkasteltava kriittisesti. Hoidetaanko omistus- ja rahoitusmenettelyillä tehokkaasti ja vastuullisesti mielenterveyden häiriöitä vai onko ensisijainen tarkoitus tuottaa voittoa eläkelaitoksille ja ulkomaisille pääomasijoittajille?
Mielenterveysongelmien hoito on vaarassa ajautua umpikujaan, kun yhteisöllisiin ongelmiin etsitään ratkaisua tekemällä niistä yksilötason kysymyksiä.
Mielenterveyden tukeminen edellyttää tinkimättömästi perustehtävään keskittyviä hoito-organisaatioita etenkin nyt, kun yhteiskunnalliset muutosprosessit kyseenalaistavat vakiintuneita normeja ja rakenteita ja altistavat järjestelmät siksi sääntöjen venyttämiselle ja muulle korruptiolle.
Myös korruptio, joka ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, tuottaa väärin perustein hankittuja etuja sitä harjoittaville ja heidän kannattajilleen. Rapautuvat käytännöt heikentävät koko yhteiskuntaa. Jos viranomaiset ja julkiset instituutiot eivät palvele kansalaisia keskittymällä niille uskottuun tehtävään, myös luottamus oikeusjärjestelmään heikkenee.
Anja Salmi
Psykiatrian erikoislääkäri
Toimitusjohtaja, Psykiatrinen lääkäriasema Egofunktio Oy
Jaana Hallamaa
Sosiaalietiikan professori, Helsingin yliopisto