Nazarenko

Suomalainen korruptio pakenee katsojaansa

Suurin ongelma suomalaisen korruption torjunnan tiellä on mielestäni kyvyttömyys tai
haluttomuus myöntää ongelman olemassaolo.

Transparency International, järjestö jonka puheenjohtajana Suomessa toimin, määrittelee korruption laajasti julkisen aseman käytöksi oman tai lähipiirin hyväksi. Määritelmä on yleisesti hyväksytty ja ymmärrettävä. Korruptio on muutakin kuin lahjontaa.

Määritelmä on myös riittävän yleinen kattamaan monenlaista epäeettistä toimintaa. Transparency Internationalin vuosittaisessa Corruption Perception Indexissä Suomi on ollut joka vuosi kolmen parhaan joukossa.

Ongelma on kuitenkin indeksi itse. Erkki Laukkanen (2019) avasi indeksin koostumuksen ja paljasti, että kyseessä on komposiitti-indeksi, joka koostuu erilaisista, lähinnä kansainvälistä kilpailukykyä mittaavista indekseistä. Näin indeksi itsessään ei vastaa kysymykseen aseman hyväksikäytöstä lähipiirin hyväksi.

Eräs Suomen erityispiirre on se, että kansalaisten näkemys korruptiosta poikkeaa eliitin ajatuksista selvästi. Kunnallisalan kehittämissäätiö teki vuoden 2020 alussa kyselytutkimuksia, jotka kertoivat ristiriitaista tarinaa suomalaisesta korruptiosta. Suurin osa vastanneista koki, että Suomessa on hyväveliverkostoja ja että esimerkiksi poliittisessa rahoituksessa, puolueissa ja kaavoituksessa ja rakentamisessa esiintyy korruptiota.

Näin on myös julki tulleiden tapausten valossa. Suomessa paljastuu säännöllisin väliajoin kartelleja rakennusalalla, epäselvyyksiä julkisissa hankinnoissa ja rakenteellista korruptiota kunnissa

Räikein tapaus kuntapuolella on Kittilä, joka on tällä hetkellä hovioikeuden käsittelyssä. Siellä lähes koko kunnanvaltuusto oli rikostutkinnan kohteena, mutta jatkoi työskentelyään normaalisti. Valtio sääti Lex Kittilän, jonka tavoitteena oli estää rikoksista epäiltyjen päättäjien toimiminen luottamustehtävissä, kunnes oikeudenkäynnit ovat ohi, mutta edes tämä ei estänyt tilanteen jatkumista ennallaan. Näin sinänsä hyvä periaate – kuntien laaja perustuslaillinen itsehallinto – on kääntymässä irvikuvakseen.

 

Puuttuminen väärin tekemiseen vaatii uskallusta

Kansainvälistä lahjontaa mittaava OECD:n raportti osoittaa, että Suomessa tehdään hyvin vähän suomalaisten yritysten ulkomailla tapahtuvan lahjonnan kitkemiseksi. Poliisi ei useimmiten tutki talousrikoksia korruptionäkökulmasta ja vaikutusvallan väärinkäyttöä ei ole Suomessa kriminalisoitu. Korruptiota torjutaan toki meilläkin. Oikeusministeriöllä on töissä muutama asiantuntija ja lisäksi se koordinoi korruption vastaista verkostoa, johon otetaan osaa omalla ajalla tai työn ohessa.

Myös Keskusrikospoliisilla on korruptiotutkijoita, samoin osaamista on Verohallinnolla, kilpailu- ja kuluttajavirastolla, eduskunnan oikeusasiamiehellä ja niin edelleen. Yhtä korruptioviranomaista meillä ei kuitenkaan ole. Suuri ongelma on ilmoittajien (eng. whistleblower) suoja. Tätä kirjoittaessani työskentelen lehtijutun parissa, joka paljastaa laajaa epäeettistä johtamista eräässä valtiorahoitteisessa virastossa.

Suurin osa haastateltavista pelkäsi puhua koston pelossa. Viimeistään palkkaneuvotteluissa tai seuraavien yt-neuvottelujen aikana ”hankalat tyypit” karsitaan, kuului tarina.

EU:n whistleblower-direktiivi on parhaillaan menossa täytäntöönpanoon.  Se velvoittaa työnantajat perustamaan sekä sisäisiä että ulkoisia ilmoituskanavia. Selvää on, että ilmoituskanavat tulevat tarpeeseen.

 

Sisäpiiristä on vaikea nähdä ulos

Korruptio jaetaan usein katukorruptioon ja suureen korruptioon. Tässä hetkessä juuri
jälkimmäinen, niin kutsuttu grand corruption on suuri ongelma. Siihen liittyy rahanpesua, kyberrikollisuutta, veronkiertoa ja paljon muuta rajat ylittävää toimintaa. Samaan aikaan valtiot myöntävät globaalin eriarvoisuuden lisääntyvän.

Yhdysvaltain vaalirahoitus ja koko vaalijärjestelmä on mielestäni hyvä esimerkki grand
corruption – ilmiöstä. Niin ehdokkaiden kuin puolueorganisaatioiden ajasta suuri osa
menee varainhankintaan, jotta läpipääsy vaaleissa tulisi mahdolliseksi. Myös Suomessa suosituimpien ehdokkaiden vaalibudjetit ovat moninkertaiset verrattuna tuntemattomampiin ehdokkaisiin. Tämä on toki ymmärrettävää: suositut poliitikot myös saavat tukea. Jotkut asiantuntijat, kuten ekonomisti Branko Milanovic, ovat kuitenkin sillä kannalla että vaalirahoitus pitäisi siirtää kokonaan julkispohjaiseksi, ja vähintään avata kokonaan.

 

Kirjallisuutta:

Laukkanen, Erkki: Corruption Perception Index (CPI): suppea ja poliittisesti vino korruptiomittari. Teoksessa Nazarenko, s (toim): Korruptio Suomessa. Into-Kustannus 2019.

Milanovic, Branko: Capitalism, alone. Harvard University Press 2019.

Jaa tämä

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *