Lintujen muuttoliikkeissä on asioiden toistuvuuden tuoma lohtu ja varmuus

Skinnarsin lintutorni on mukana EU:n rahoittamassa Baltic Wings projektissa. Se sijaitsee Kökarin saarella Österbyggen kylässä ja näkymä tornissa on 360 astetta. Muuttolintujen kalenteri ei ole sama kuin silloin, kun esi-isämme odottivat niiden palaavan. Vanha loru kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään on päivittynyt 2000-luvulle aikaistumalla. Osa muutoksesta on todellista, muun […]

Ahdistus kulminoituu hakaristiin, mutta ongelma jää

Neljä kuukautta ulkomailla alueella, jossa julmasta sodasta on kulunut 20 vuotta – kuten meillä 100 vuotta – saa Suomen uutiset ja murheet näyttämään erikoisilta. Toki rehellisesti pirun tärkeiltä tietysti suomalaisille, sillä rehellisiä ovat edelleen muun muassa meikäläisen YLEn uutiset, vakavia, vakavalla naamalla tehtyjä.

Opintomatkalla – oppimista kokemisen kautta

Elokuussa 2016 asuin ja työskentelin Pietarissa Suomi-instituutin residenssissä koko kuukauden. Tämä reissu oli pitkäaikainen haaveeni, koska tässä suurkaupungissa on valtavasti koettavaa ja löydettävää. Kuvataiteilijana olin erityisesti kiinnostunut Eremitaasin museon, Venäläisen taiteen museon ja Kunstkameran kokoelmista. Tein myös lyhyen opintomatkan Novgorodiin, jossa tutustuin kirkkoihin, luostareihin ja kuuluisaan ikonikokoelmaan.

Mistä niitä johtajia oikein tulee

Johtamiskirjallisuutta taaksepäin selatessa ei 2000-luvun asiantuntijoiden joukosta löydy kuvauksia siitä, että Donald Trumpin kaltainen johtamistyyli ja persoona nousisivat valtaan ja kansainvälisen politiikan keskiöön. Trump ei oikeastaan tee mitään oikein, jos mediaa ja kahvipöytäkeskusteluja on uskominen. Miksi hän kuitenkin pääsi valtaan? Missä vika, eikö kansa olekaan tietäväistä? Kuka johti lopulta harhaan ja keitä?

Katoaako potilas tietoverkkoihin

Digitalisaation mantraa on viime vuosina hoettu uuvuksiin asti. Lääkärit ovat turhautuneita, kun tietokoneet syövät ajan potilailta. Mutta kuinka käy potilas-lääkärisuhteen? Sähköisistä asiakirjoista on toivottu terveydenhuollon integraatiota, mutta onko asiassa käymässä päivastoin. Jos potilas pirstoutuu tietoverkkoon, kuka silloin integroi?