Kuva: Satu Engblom

Kalevalaisia tulokulmia vihapuheeseen ja uhkakuviin

Punkaharju Art Up 2021 -tapahtumassa keskusteltiin 16.7. vihapuheesta ja yhteiskunnallisista uhkakuvista lähtökohtana Kalevalan ja Pohjolan suhde. Keskustelijoina olivat dokumentaristi Päivi Kapiainen-Heiskanen, filosofi Aki-Mauri Huhtinen ja kansanedustaja Hussein al-Taee. Haastattelijana oli toimittaja Erpo Heinolainen.

Porot kuuluvat tuulelle -dokumenttielokuvansa myötä saamelaisten asemaan perehtyneeltä Kapiainen-Heiskaselta kysytään, muistuttaako suomalaisten ja saamelaisten suhde Kalevalan ja Pohjolan välejä. Informaatioajan vihanpitoa tutkinut Huhtinen puolestaan valottaa sosiaalista mediaa vihan tunteiden purkautumisen kanavana. Miksi esimerkiksi korona-ajan herättämien vihojen lähde paikannetaan toisiin ihmisiin sen sijaan, että sitä etsittäisiin sisältäpäin tai itse viruksesta kuten kansanperinteessä on koettu veden ja tulen vihoja?

Rauhanneuvottelijana työskennellyt al-Taee esittää, että tarvitsemme monitoimikeskuksia ihmisten väliseen kohtaamiseen. Fyysiset kohtaamispaikat voisivat al-Taeen mukaan täyttää rakentavalla tavalla nähdyksi tulemisen tarvetta, joka vaikuttaa somessa huutelun taustalla. Keskustelussa viitataan seuraaviin, verkossa luettavissa oleviin tutkimuksiin:

Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus
Jääleinikki vastaan porot – narratiiveja Mallan luonnonpuistosta

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *