Immersiivinen ruumis – kulttuuriperintömme seuraaville sukupolville

Aki-Mauri Huhtinen, Olli Sinivaara, Jaana Hallamaa Puheessa ja sanojen tasolla hyväksymme yhä laajemmin ihmisen fyysisen moninaisuuden. Samaan aikaan kohdistamme kuitenkin omaan kehoomme yhä tarkemmin viritettyjä harjoitusmuotoja, aiempaa kalliimpaa mittausteknologiaa, entistä henkilökohtaisempaa valmennusta ja erityisruokavalioita. Oman kehon muokkaamiseen kulutettuja tunteja ei lasketa, vaan se on ajankäyttöä, jota ei tarvitse erikseen perustella. Mitä omaan ruumiiseen keskittymisen tarve […]

Korona oireilee myös sosiaalisesti

Jaana Hallamaa Covid-19-pandemiaa käsitellään asiantuntijatiedon varassa. Sen vaikutuksista puhuttaessa huomio keskitetään paitsi terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin myös taloudellisiin seurauksiin. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet epidemian aiheuttamat sosiaaliset vaikutukset ja se, miten ne heijastuvat vuorovaikutukseen ja ihmisten välisiin suhteisiin. Asiantuntijatieto hallitsee julkisuutta Covid-19-pandemiaa koskevassa julkisessa keskustelussa terveysasiantuntemuksen merkitys on korostunut. Media on tutustuttanut meidät kymmeniin asiantuntijoihin, joiden työstä […]

Tunnista korruptio -työpaja Helsingissä 9.10.

RYD-ajatushautomo järjestää Tunnista korruptio -työpajan Helsingissä Hietsun Paviljongissa 9.10.2021 klo 11–16. Työpaja on suunnattu nuorille poliittisille vaikuttajille. Osallistumisen yläikäraja on joustava, noin 40 vuotta. Ilmoittautuminen on käynnissä 30.9. saakka. Mukaan mahtuu 28 ensimmäistä ilmoittautujaa. RYD:n Tunnista korruptio -työpajat lisäävät ymmärrystä suurryhmien toiminnasta ja organisaatioita vahingoittavasta korruptiosta. Työpajoissa tarkastellaan korruptiota ryhmädynaamisena ilmiönä ja vinoutuneena toimintana, jossa […]

Esimerkkitapaus pilliin puhaltajan asemasta

Del 1/2. Det illojala vårdbiträdet Linkin takaa voit kuunnella Ruotsin radion ohjelman, joka kertoo tukholmalaisen yksityisen vanhainkodin toiminnasta Covid 19 -infektion alkuvaiheessa. Hoidon järjestämisestä vastaavat eivät piitanneet terveysviranomaisten antamista säännöistä ja ohjeista. Vaikka ihmisiä alkoi sairastua ja kuolla, yritys kieltäytyi kuuntelemasta hoitajien kritiikkiä. Omaisille ja valvoville viranomaisille välitettiin tietoisesti väärä kuva toiminnasta. Vastaavaa tapahtuu myös […]

Kalevalaisia tulokulmia vihapuheeseen ja uhkakuviin

Punkaharju Art Up 2021 -tapahtumassa keskusteltiin 16.7. vihapuheesta ja yhteiskunnallisista uhkakuvista lähtökohtana Kalevalan ja Pohjolan suhde. Keskustelijoina olivat dokumentaristi Päivi Kapiainen-Heiskanen, filosofi Aki-Mauri Huhtinen ja kansanedustaja Hussein al-Taee. Haastattelijana oli toimittaja Erpo Heinolainen. Porot kuuluvat tuulelle -dokumenttielokuvansa myötä saamelaisten asemaan perehtyneeltä Kapiainen-Heiskaselta kysytään, muistuttaako suomalaisten ja saamelaisten suhde Kalevalan ja Pohjolan välejä. Informaatioajan vihanpitoa tutkinut […]