Muutosprosessin hallinta kunnissa
Search-konferenssien avulla

Anja Salmi Kun muutos tapahtuu nykyisenlaisella vauhdilla sosiaalisessa, poliittisessa, taloudellisessa ja ekologisessa ympäristössämme, se synnyttää epävarmuutta, stressiä ja pelkoa sen vaikutuspiirissä oleville. Muutos eritoten teknologian alueella tuntuu olevan kontrolloimatonta ja siihen vastaaminen entisin, esimerkiksi byrokratian keinoin, vaikuttaa tehottomalta. Vaikeudet syntyvät, kun pyritään vastaamaan häiriöihin, eikä siihen, mikä kriisin on todella aiheuttanut. Olemme kriittisessä pisteessä kollektiivisessa […]

Kaaos syntyy, kun rajat ja roolit eivät pidä

Yle: Mikkelin jätevedenpuhdistamon budjetti ylittyi kymmenillä miljoonilla, päättäjät pimennossa Rajojen, roolien sekä organisatoristen roolien rajojen merkitys on RYD:n mielestä keskeinen kun tarkastellaan organisaatioiden ydintehtävää. Korruptiiviset prosessit syntyvät, kun organisaatio syrjäytyy perustehtävästään. On tärkeää tunnistaa rajat, roolit ja roolien rajat erityisesti silloin, kun toimijat kantavat “useampaa hattua”.

Luottamus ja rokotekielteisyys

Tulevaisuuteen suuntaava toivomme ja keskinäinen luottamuksemme on joutunut koetukseen COVID-19-epidemiassa. On syntynyt laaja-alaista epävarmuutta ja pelkoa, joka uhkaa katkaista elämää ylläpitävän jatkuvuuden. Epidemia tekee näkyväksi alkukantaisen suurryhmädynamiikan luonnetta syntipukki-ilmiöineen, kahtiajakoineen ja laastariratkaisuineen. Rokotekielteisyytenä esiin tulevat ilmiöt luovat mahdollisuuksia ymmärtää yhteiskuntamme vastavuoroisia riippuvuuksia suurryhmädynaamisesta näkökulmasta. Systeemien psykodynamiikka -teorian avulla kuvataan, kuinka yhteiskunnat muodostavat itseohjautuvan verkoston. Ihmisten […]

Suomalainen korruptio pakenee katsojaansa

Suurin ongelma suomalaisen korruption torjunnan tiellä on mielestäni kyvyttömyys taihaluttomuus myöntää ongelman olemassaolo. Transparency International, järjestö jonka puheenjohtajana Suomessa toimin, määrittelee korruption laajasti julkisen aseman käytöksi oman tai lähipiirin hyväksi. Määritelmä on yleisesti hyväksytty ja ymmärrettävä. Korruptio on muutakin kuin lahjontaa. Määritelmä on myös riittävän yleinen kattamaan monenlaista epäeettistä toimintaa. Transparency Internationalin vuosittaisessa Corruption Perception Indexissä Suomi on ollut joka […]

Korruptio yhteisöperversiona

Erilaisissa organisaatioissa ilmenevä korruptio nähdään usein yksittäisten henkilöiden epärehellisenä toimintana. Organisaatiot toimivat kuitenkin ihmisten monimuotoisen vuorovaikutuksen varassa. Kun organisaatioita tarkastellaan systeemisinä kokonaisuuksina, myös käsitystä korruptiosta on laajennettava. Korruptiota on selitetty esittämällä syyksi yksittäisten, moraalisesti kieroutuneiden organisaation jäsenten harjoittama tai sallima järjestelmällinen varastaminen ja valehtelu, johon voi liittyä henkistä ja joskus fyysistäkin väkivaltaa. Tämän ajattelutavan mukaan lahjuksen tarjoaminen […]