Mistä niitä johtajia oikein tulee

Johtamiskirjallisuutta taaksepäin selatessa ei 2000-luvun asiantuntijoiden joukosta löydy kuvauksia siitä, että Donald Trumpin kaltainen johtamistyyli ja persoona nousisivat valtaan ja kansainvälisen politiikan keskiöön. Trump ei oikeastaan tee mitään oikein, jos mediaa ja kahvipöytäkeskusteluja on uskominen. Miksi hän kuitenkin pääsi valtaan? Missä vika, eikö kansa olekaan tietäväistä? Kuka johti lopulta harhaan ja keitä?

Ajan arvostus lisääntyy ikääntyessä

Vanhuus on pitkä ja tärkeä elämänvaihe, joka lisää ajan merkitystä ja sen käytön arviointia. Kun jäljellä on hahmotettavasti aiempaa rajallisempi määrä elinaikaa, ihminen punnitsee tarkemmin, mihin hän haluaa aikansa sijoittaa.