A A A

Primitiiviset sodat & yritysten taistelut: uusi tapa?

Ihmisrotu on kamppaillut jo yli 2000 vuotta siitä, kuinka voisimme elää yhdessä rauhanomaisesti. Jokaisella mantereella ja jokaisella paikkakunnalla on oma tarinansa sodasta, kansannoususta, kukistamisesta ja lukematon määrä voiton tai häviön hetkellä teurastettuja ruumiita ja vuodatettua verta. Tämä kiihko sotia ja verenvuodatusta kohtaan ei osoita minkäänlaisia merkkejä hidastumisesta tai loppumisesta, mikä saa minut miettimään ”Miksi me olemme niin primitiivisiä?”

Tämä kysymys on minulle hyvin ajankohtainen, sillä teen töitä Lontoossa Tavistock Institute of Human Relationsissa, joka on erikoistunut sosiaalitieteiden tutkimukseen, konsultointiin ja koulutukseen. Instituutti täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Se perustettiin vuonna 1947, kun ”se sota, jonka piti lopettaa kaikki sodat” päättyi. Yksi Tavistock Instituutin syntyyn vaikuttaneista avainkysymyksistä oli halu ymmärtää, miksi sotia ja konflikteja on edelleenkin ja mikä saa maat sotimaan toinen toistaan vastaan ja mikä saa niiden kansalaiset osallistumaan sotiin, joita monesti kukaan ei oikeastaan ymmärrä tai tue.

Kysymys on edelleenkin olemassa. Niin Euroopan maiden kuin laajemmankin alueen suhteita dominoi edelleenkin joukko poliittisia ja taktisia manöövereitä, jotka muistuttavat ikivanhojen tekstien tarinoita Intian Muhabaratista, Iliaksesta ja sen kertomusta Troijan sodasta Euraasiassa. Sen sijaan, että nimettäisiin kaikki sen jälkeen syttyneet sodat, kannattaa yksinkertaisesti panna merkille, että pyrkimystä rauhaan on seurannut sodan leviäminen. Ja se näyttää olevan itseään toistava pakkomielle.

Miksi sodat vain jatkavat olemassaoloaan?

Nyt, kun sodat eivät yksinkertaisesti manifestoidu taistelukentillä tai ne eivät tarvitse ihmisarmeijaa aseineen, voidaan väittää, että sotamme taistellaan tänä päivänä ihmisten mielissä ja median välityksellä.  Alkuperäiset sotatantereet ovat luultavasti olleet kriisiytyneitä sisäisiä mielentiloja, joita taistelijat ovat projisoineet kolmiulotteiseksi todellisuudeksemme. Nämä sisäiset mielentilat ovat niin intensiivisiä, että niiden sisäinen luonne kiistetään. Niiden uskotaan olevan ulkoisia ja uhkaavan omaisuutta, kulttuuria, identiteettiä ja ennen kaikkea olemassaoloa. Jos olemassaoloamme uhataan, aktivoidumme mitä primitiivisimmillä tavoilla.

On olemassa pysyvä kulttuurisesti paikantuva preverbaalinen mielentila, joka on yksilön rauhantoiveiden ulottumattomissa ja joka todellakin sijaitsee sellaisella olemassaolon alueella, johon rationaalinen ajattelu ei ylety. Tätä paikkaa voidaan kutsua elämäämme muokkaaviksi tiedostamattomiksi prosesseiksi.

Sisäiset voimat ovat niin intensiivisiä, että ne kielletään sisäisinä.

Tällaisen tiedostamattomien prosessien alueen olemassaolo on yksinkertaisesti ehdottamani hypoteesi, joka kutsuu meitä ”ihmettelemään” tai tavoittelemaan tutkivaa tapaa ajatella. Tällöin emme tiedä vastauksia, olemme epävarmoja kysymyksistä ja kuitenkin avoimia sille, että jostain voi ilmaantua jotakin sellaista, joka voisi tuoda meille uuden aiemmin tuntemattoman idean tai avata pääsyn sellaiseen.

Tiedostamattomien prosessien alue ei ole uniikki tai paikannu yksilöön. Se on Ryhmälle kuuluva muuttuja tai prosessi. Intiassa syntynyt ja Englannissa vaikuttanut psykoanalyytikko Wilfred Bion kehitti teorioitaan sen jälkeen, kun hän oli käynyt läpi Melanie Kleinin (Sigmond Froidin seuraaja) toteuttaman psykoanalyysin. Bion yritti löytää parhaimman tavan parantaa haavoittuneita sotilaita ja niitä, jotka olivat stressin tai ahdistuneisuuden vuoksi toimintakyvyttömiä. Silmiinpistävää on, että kun Bion käsitteli sotilaiden johtamisongelmia, hän kannatti pikemminkin oppimismodaliteettia kuin paranemismodaliteettia. Hän mukaansa miehet voisivat oppia löytämään itsensä uudelleen, luodessaan uutta tarkoitusta elämälleen. Tämä uuden tarkoituksen luominen auttoi heitä valtaamaan uusia alueita ja siten kehittämään uusia voimavaroja ja muuttamaan käyttäytymistään.

Mistä tämän päivän johtajat oppivat tulemaan toimeen ahdistustensa ja sairauksiensa kanssa?

Tämän päivän johtajillamme on samankaltaisia haasteita. Miten he hankkivat osaamista, jota tarvitaan käsittelemään ahdistuksia ja sairauksia? Kuinka he löytävät rohkeuden nimetä kohtaamansa vaivat? Perussairaudeksi ehdotan heidän asemaansa taistelukentällä ja kyvyttömyyttä nimetä eletty kokemus, koska kaikki liiketoiminta on SOTAA. Sota puolestaan on verhottu kehittymisen, kasvun ja arvonnousun kaapuun – mutta se ei ole useinkaan johtajien kokemus.

Haasteena on kohdata tämä eletty kokemus sisältäpäin, ja kuinka ollakaan sitä usein vältetään. Tämä puolestaan johtaa siihen, että toimintakenttä toiminnan henkisen mallin ja johtajan kokemuksen välillä jakautuu. Samaa kokevat yrityksen työntekijät jossain määrin samanaikaisesti, kun saatavilla olevat organisatoriset ja kehitykselliset mahdollisuudet pirstaloituvat. Ja tämä on sitä, mitä me kutsumme systeemisten ongelmien ilmaantumiseksi – niitä ei ole mahdollista kohdistaa mihinkään yksittäiseen kohtaan, vaan ne edellyttävät koko systeemin tarkastelua.

Kuinka ryhmä johtaa yksilöiden mobilisaation?

Kokemukseni mukaan aikojen myötä on luotu ja kehitetty oppimisen metodologia, joka on avain siihen ymmärrykseen, miksi meidän on niin vaikea siirtyä rauhan toivomisesta rauhanomaiseen elämään. Oppimisen modaliteetti antaa meidän siirtyä primitiivisten tilojemme yläpuolelle uhkien edessä ja auttaa ymmärtämään, kuinka primitiivisten tilojen olemassaolo Ryhmässä voi johtaa yksilöiden mobilisointiin. Toisin sanoen oppimismodaliteetti auttaa meitä ymmärtämään, miten saamme vaikutusvaltaa, johdamme ja seuraamme kompleksisissa adaptiivisissa systeemeissämme – eli nykyaikaisessa yrityksessä. Tällaista oppimista tapahtuu Group Relations Conferencessa, jonka edelläkävijänä on ollut Tavistock Institute of Human Relations.

Jos haluat tietää enemmän Group Relations koulutuksesta Tavistock Institute of Human Relationsissa tai siitä, kuinka systeeminen psykoanalyyttisesti ymmärretty ajattelu voi auttaa tuomaan rauhaa yritysmaailmaan, poliittiseen elämään tai yksityiselämään, tutustu verkkopalveluumme www.tavinstitute.org.