Kuva: Satu Engblom
Kuva: Satu Engblom

Sosiaalinen korona: syntipukkeja ja messiaanista toivoa

Ruben Stiller haastatteli sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaata, joka on havainnoinut, miten koronaepidemia vaikuttaa meihin ryhmätasolla. Hallamaan mukaan korona on ollut alusta alkaen myös sosiaalinen epidemia. Alun kieltämisreaktio sijoitti epidemian kauaksi Kiinaan, josta sen ei uskottu leviävän. Taudin rantauduttua Suomeen ryhdyttiin alkujärkytyksen jälkeen toimeen: ostettiin vessapaperia ja leivottiin leipää pakastimeen. Tilanteen jatkuessa alkoi tottuminen ja turtuminen, mistä on siirrytty kyllästymiseen, ärtymiseen ja kärsimättömyyteen. Myös syyllistäminen ja syntipukittaminen on alkanut: syyllisiä on löydetty jalkapalloturisteista, karaokessa laulajista, hallituksesta ja viranomaisista. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Hallamaa kiinnittää huomiota mielen tapaan kiinnittyä niin yksilön kuin yhteisön tasolla yhteen ratkaisuun, johon suunnataan messiaaniset pelastusodotukset. Toivo pian koittavasta käänteestä normaaliin arkeen on asetettu maskien laajamittaiseen käyttöön, rokotuksiin ja kontaktien välttelyyn. Viimeisimpänä on alettu keskittymään koronapassista koittavaan vapautukseen. Toivon viritessä unohtuu analyysi siitä, mitä passilla todella tavoitellaan esimerkiksi tartuntojen suhteen ja mikä olisi sen rooli koronastrategian kokonaisuudessa. Hallamaan mukaan tarkkaa analyysia ja tutkimusta tarvitaan jo siksikin, että kyse olisi ihmisiä erottelevasta asiakirjasta, eräänlaisesta oleskeluluvasta.

Hallamaa esittää kritiikkiä ajatukselle rokotuspakosta, jonka vaarana olisi sosiaalinen segregaatio eli eriytyminen. Pakko tekisi rokotepäätöksestä identiteettitekijän ja jakaisi ihmisiä ryhmiin. Syntyisi epäluottamusta ja kapinaa toisia ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan.

Jaa tämä

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *