1990-luvun talouskriisi vähensi luottamusta hyvinvointivaltioon, ja uudet ruukinpatruunat onnistuivat vikittelemään ammattilaisia uskomaan valinnanvapauteen, laatuun ja tehokkuuteen. Patruunoiden mittapuun mukaan vain se, mitä voidaan mitata ja arvioida, on olemassa. Sherry Turkle kirjoittaa viimeisessä Reclaiming Converstation -kirjassaan, että edessämme on uusi hiljainen kevät ja että jälleen kerran teknologia uhkaa elinehtojamme. Tällä kertaa kyse on sosiaalisesta ympäristöstä. Demokraattiset johtajat ja demokraattiset seuraajat vaativat vuorostaan, että siirrämme huomiomme yksilöistä ryhmiin. Demokraattinen johtaja ei vaali yksilön vaan ryhmän jäsenen parasta. Demokratiassa on kysymys vapaudesta, ei valinnanvapaudesta.
Jokavuotisen lääkärissäkäyntini jälkeen kuljen suuren sairaalan hissiaulassa pienen laitteen ohi. Siinä on kaksi nappia, kyllä ja ei, ja yläpuolella kyltti, jossa kysytään ”Oletko tyytyväinen vierailuun?”. Ristiriita sisälläni saa minut pysähtymään hetkeksi. Olen käynyt täällä 30 vuotta kroonisen vaivan vuoksi. Hoidon jatkuvuus ja hyvät keskustelut ovat olleet terveyteni kannalta yhtä tärkeitä kuin saamani lääke. Pitääkö minun typistää hyvä hoito latteaksi napin painallukseksi? Haluan olla lojaali minua hoitaville, mutta se, että alennan heidät ja itseni yhdeksi rattaaksi tyytyväisyyskoneistossa, tuntuu liian loukkaavalta. Murheellisena jatkan matkaani.
Asuinkuntani haluaa tietää kuinka viihdyn. Minut on valittu mukaan tutkimukseen. Kunta on ollut elinympäristöni jo 30 vuotta, ja nyt minun pitää muuttua ”kuntakuluttajaksi”. Tietenkin meillä on ollut ongelmia kehnojen opettajien kanssa, mutta kertooko se oikeastaan mitään kunnan kouluista. Ja asioista, jotka minusta ovat todella huonosti, ei edes kysytä. Järjetöntä, mumisin ja panin lomakkeen sivuun.
Istun ja ajattelen kaikkea tätä, kun katson kesäparatiisiamme suomalaisessa Kemiönsaaren ruukkiyhteisössä. Kesällä olen rentoutunut – vain radio Vega, kirjasto ja minä. Täällä on edelleenkin jäljellä kunnallinen matonpesupaikka, ruokakaupan nimi on Kaveri ja joka keskiviikko tavataan torimarkkinoilla kuin cocktailkutsuilla. Täällä ei tarvita napinpainalluksia antamaan tietoa kansan mielipiteistä. Täällä minä olen ”muuttolintu”, joka tulee kesän mukana. Vain muuttolinnut tulevat tunteellisiksi ja puhuvat ruukkiyhteisön ”elämänlaadusta”. Kerran, eikä niin kauan aikaa sitten, ruukki omisti kaiken ja myös hallitsi kaikkea. Ja ruukki on edelleen mukana tunteissa. Sillä minä en ole ainoastaan muuttolintu, vaan myös ”vieras”. Ja meitä ovat kaikki ne, joilla ei ole ”ruukissa” juuria vähintään kolmea sukupolvea taaksepäin.
Uudet ruukinpatruunat
Pitkään vaikutti siltä, että Suomi tulisi selviytymään. Voimat, jotka vastustivat koulun ja hoitoalan nykyajan ilmiöitä, näyttivät vahvoilta. Pisa-mittaus mittaukselta suomalaiset koulut saivat röyhistää rintaansa, mutta nyt tämäkin on muuttumassa. Katsokaa, mitä Ruotsissa on tapahtunut, sanon suomalaisille ystävilleni, tehkää vastarintaa!
En tiedä tarkkaan, kuinka laajasti New Public Management (NPM, uusi julkinen johtaminen) on juurtunut Suomeen. Radio Vegahan on ennen kaikkea paikallisradio vaihtopörsseineen ja luonnonsuojelijoineen. Mutta tiedän tarpeeksi siitä dynamiikasta, joka on niin kutsuttujen ”laatu” ja ”evidenssi” käsitteiden taustalla. Ja laadusta ja evidenssistä puhutaan toisinaan – jopa radio Vegassa.
NPM:llä tarkoitetaan sitä, että julkista sektoria pitäisi johtaa kuin yksityistä yritystä. Suunnitelmia, tavoitteita, ohjelmia ja arviointeja. Kaikkea pitäisi mitata ja hinnoitella. Lyhyessä ajassa taloustieteilijät ottivat ohjaukseensa julkishallinnon toimintoja Ruotsissa. Siitä on nyt 20 vuotta.
90-luvun talouskriisi oli heikentänyt luottamusta hyvinvointivaltiota kohtaan, ja ammattilaiset antoivat valinnanvapautta, laatua ja tehokkuutta markkinoivien uusien ruukinpatruunoiden höynäyttää itseään. He pukivat vapaaehtoisesti päälleen pakkopaidat. Ja kun he ymmärsivät tekojensa seuraukset, oli liian myöhäistä.
Uudet ruukinpatruunat eivät tyytyneet johtamaan vain taloudellisia resursseja vaan vaativat myös päästä ohjaamaan ammatillisia tietosisältöjä. Heidän mittapuunsa mukaan vain se, mitä voidaan mitata, on olemassa. Tänään puhutaan ammattityöntekijöiden proletarisoinnista. Mutta he ovat älykästä väkeä. Ja samalla tapaa kuin ruukin työntekijät tekivät vastarintaa, toimivat ammattilaiset tänään. Ja ruukinpatruunoihin kohdistuvaa vastarintaa ei ratkaista rahalla.
Tutkimusyhteiskunta
Nykyajan tutkimusyhteiskunta ei olisi mahdollinen ilman informaatioteknologiaa. Näin siksi, koska teknologiaa ei voida kerätä kaikkea sitä dataa, jota kukaan ei jaksa työstää, tulkita tai muuttaa konkreettisiksi teoiksi. Mutta jos informaatioteknologian kyseenalaistaa, saa huomata tulevansa nähdyksi Pöperö-Maijana (sinä vanhana rouvana Vaahteramäen Eemelissä, josta oli hauskaa pelotella ihmisiä). Mutta näitä Pöperö-Maijoja, jotka tutkivat informaatioteknologian vaikutuksia, on todellakin olemassa. Yksi johtavista tutkijoista on Sherry Turkle.
Sherry Turkle kirjoittaa viimeisimmässä Reclaming conversation -kirjassaan, että me olemme uuden hiljaisen kevään kynnyksellä. Hän viittaa Rachel Carsonin kirjaan, kipinään, joka kerran sytytti ympäristöliikkeen. Teknologia uhkaa jälleen kerran elinehtojamme, Turkle kirjoittaa. Tällä kertaa se koskettaa sosiaalista ympäristöä. Kyse on siitä, että empaattisia taitojamme heikennetään. Ja kun niitä vahingoitetaan, vahingoitetaan myös yhteiskunnan instituutioita.
Avointa oppositiota ja kritiikkiä ei haluttu ymmärtää vanhassa ruukkiyhteisössä. Eikä sitä ymmärretä tässä uudessakaan. Jo kauan sitten virkamiehet ja työntekijät menivät kukin omaan saunaansa, mutta sama ilmiö on jäljellä. Uusi ”mittaajaluokka” haluaa oman saunansa, ammattityöntekijät saavat mennä työläisten saunaan. Yhteiskuntaluokkien välisiä kuiluja ja luokkia ja vaikenemista on kaikissa yhteiskunnissa – nyt se puetaan laadun kaapuun.
Laatu, valinnanvapaus, demokratia
Laatumyyttiin kätkeytyy yhteiskunnassamme sellainen kehitys, joka on tehnyt ”tiedosta” ostettavan ja myytävän tuotteen. Aikoinaan vallanpitäjät pohjasivat päätöksensä tietoon, mutta tänä päivänä itse ”tieto” on se, joka ohjaa. Vallanpitäjien tehtävänä on sen sijaan varmistaa, että laatuvarmistettua tietoa levitetään ja noudatetaan. Tieto ei ole enää valtaa, vaan se on vallan väline. Ohjauksen painostavista puolista on tullut abstrakteja samaan aikaan, kun laatumyytin lakeijat puhuvat valinnanvapaudesta. Mutta sehän on hyvä, joku sanoo. Demokratia on jossakin autoritaarisen ja laissez-faire-politiikan välillä. Ei, demokratia ei ole siellä, se on toisella puolen huippua.
Jo 1940-luvulla Kurt Lewin kirjoitti, että autokratian, laissez-faire-politiikan ja demokratian välistä suhdetta tulee tarkastella triangelina. [1] Demokratia vaatii aktiivisia johtajia ja aktiivisia seuraajia, hän painottaa. Täytyy olla selvillä, että demokraattista tapaa toimia ei voi opettaa autoritaarisin menetelmin. Se voidaan oppia ainoastaan elämällä demokratiassa. Ja vain demokraattisella elämäntavalla voi oppia muuttumaan demokraattiseksi johtajaksi ja seuraajaksi. Tämä vuorostaan edellyttää, että suuntamme huomiomme yksilöstä ryhmään. Demokraattinen johtaja ei huolehdi yksilön vaan ryhmän jäsenten parhaasta. Demokraattinen johtaja luottaa, että ryhmän jäsenet ottavat vastuun yhteisistä työtehtävistä ja ovat lojaaleja yhteiselle päämäärälle. Demokratiassa on kysymys vapaudesta, ei valinnanvapaudesta.
Valinnanvapauden nimissä kehitettiin laissez-fair-kulttuuri, jossa tiedon kulutus asetettiin laaja-alaisen tietämyksen yläpuolelle. New Public Managementin kautta saimme autokratian, joka perustuu rationaaliseen unelmaan. Sekä ammattilaisten että kansalaisten uskottiin sopeutuvan vallitsevaan tilanteeseen. Asiasta tietämättä ollaan edistetty niin sanotun populismin syntyä.
Nyt on aika vallata takaisin valta tietoon ja demokraattiseen elämäntapaan. On korkea aika tutkia tarkemmin laatuohjausta ja evidenssiliikettä!
[1] Kurt Lewin on eri johtamistyylien klassisen tutkimuksen alullepanija. Häntä pidetään yleisesti sosiaalipsykologian ja toimintatutkimuksen isänä. Vaikka hänen nimensä on jäänyt unohduksiin, hänen tutkimuksensa elää edelleen monella alueella.