Kansallinen identiteetti on viime vuosina alkanut nostaa päätään etenkin poliittisessa retoriikassa. Sitä, mistä se koostuu, on vaikea määritellä. Kansojen ja ihmisten erilaisuudet voivat kuitenkin synnyttää rikkaan lähtökohdan luovuudelle ja innovaatioille, jos vain olemme uteliaita ja kunnioitamme niitä, joita pidämme ”niinä toisina”.
Kesä voi olla herkullista aikaa. Kahden viime viikon aikana olen juonut aamukahvini terassilla noin 26 asteen kuumuudessa kaskaisten soittaessa. Tämä on Provence, joka tarjoaa tänä vuonna merkittävästi lämpöisempää ilmanalaa kuin Skandinavia. Minua on onnistanut, kun olen saanut olla muutamia viikkoja tässä pienessä kylässä Ranskan maaseudulla. Aamukahvini on valmistettu ranskalaisista pavuista, jotka on hankittu paikalliseen Carrefour-liikkeeseen, mutta kahvini on valmistettu tyypillisellä ruotsalaisella keittimellä. Lämpö, tuoksut, ruoka, viini ja tunnelma saavat minut tunnistamaan ranskalaisuuden. Samaan aikaan tunnen itseni epätavallisen ruotsalaiseksi. Tietyllä ylpeydellä ajattelen, että kahvi on keitetty tyypillisellä ruotsalaisella keittimellä. Jopa minulla itselläni on samanlaisen kotona Ruotsissa.
Identiteetti-ilmiö tulee hyvin läheiseksi ja selväksi, kun kohdataan se, joka on joku toinen. Minun identiteettini juuri ruotsalaisena muuttuu selkeämmäksi. Minä tunnen suurempaa ylpeyttä ruotsalaisuudestani silloin, kun kohtaan jonkun, jonka koen hyvin ”ranskalaiseksi”. Akateemisessa kirjallisuudessa identiteetti käsite on hahmotettu monella eri tavalla, niin psykologiassa, sosiaalipsykologiassa, sosiologiassa, valtiotieteissä, antropologiassa, kulttuuritieteissä kuin monilla muillakin tieteenaloilla.
Sosiaalinen identiteetti voi luoda merkitystä eroille
Erityisen merkitykselliseltä tässä kahvikupin ääressä on ajatella identiteettiäni, ei niinkään pysyvänä sisäisenä rakenteenani, vaan nk. sosiaalisen identiteettiteorian kautta jonain sellaisena, jonka avulla luokittelen itseni kuuluvaksi johonkin sosiaaliseen kategoriaan. Minun kohdallani kyseessä on selvästi kaksi mahdollista kategoriaa – ranskalaiset ja ruotsalaiset. Yhdenmukaisesti sosiaalisen identiteettiteorian väittämän kanssa nousee sosiaalinen identiteettini ruotsalaisena selkeämmin esiin kohdatessani jonkin tai jotain, jonka havaitsen ”toisena”. Tässä tapauksessa se on Ranska ja kaikki mitä siihen assosioin. Minun sosiaaliseen identiteettiini liittyy, ei ainoastaan se, kuinka koen olevani muiden kaltainen sellaisena kuin olen, vaan myös se, kuinka identiteettini voi luoda merkitystä ranskalaisten ja ruotsalaisten eroavaisuuksille. Käytän niin sanottua vastakohtaisuutta tunnistaakseni ruotsalaisen identiteettini ja tunteakseni itseni ylpeäksi ruotsalaiseksi. Juuri selkeä identiteettini samaan aikaan antaa minulle mahdollisuuden arvioida ja kunnioittaa kaikkea sitä, minkä ajattelen olevan ranskalaista (viini, ruoka, luonto, ilmapiiri…). Identiteettini kokiessani itseni toisena (kuin ne ranskalaiset joita tapaan) muuttuu enemmän voimavaraksi kuin esteeksi, antaa minulle mahdollisuuden olla utelias ja arvioida kohtaamaani. Tämä luonnollisesti toimii vain niin kauan kun tunnen, että ruotsalaisuuteni ei ole uhattuna, siitä huolimatta, että tunne potentiaalisesta uhasta perustuu yhtä paljon minun omaan luottamukseeni kuin todelliseen uhkaan, täällä Provencessa.
Sosiaalisen identiteetin sisältö on aina osittain dynaamista
Nykypäivänä useissa paikoissa on nähtävissä monimutkainen identiteettidynamiikka. Identiteetistä tehdään lähtökohta merkittäviin poliittisiin kannanottoihin. Meillä on Trumpin ”America first”, meillä on Brexit, mutta meillä on myös monimutkaista liikehdintää niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Kansalliset liikkeet tuntuvat näissä molemmissa maissa nostavan pintaan erityisen kansallisen identiteetin. On tuskin kuitenkaan mahdollista määritellä mistä kansallinen identiteetti koostuu. Tämä ei ole yllättävää, jos ottaa vakavasti sosiaalisen identiteettiteorian. Sosiaalisen identiteetin sisältö on siinä määritelty, ei sen perusteella, mitä ryhmämme sisältää, vaan sen perusteella, mikä muodostaa kontrastin tai vastakohdan sille, jota nimitämme ”toiseksi”. Toisin sanoen minun sosiaalinen identiteettini, minun ”ruotsalaisuuteni” tänä kauniina aamuna, on määritelty enemmän sen perusteella, minkä koen ranskalaisena, kuin sen perusteella, mitä minä ajattelen itselläni olevan. Identiteetin sisältö on aina osittain muuttuvaa ja dynaamista, vaikka yritämme pitää kiinni nimityksistä ja etiketeistä.
Käsite suomalainen ja ruotsalainen puhuttelee meitä monia välittömästi
Kun nationalismi yrittää kuvata ”ne toiset” negatiivisin termein ja argumentoida, että kohtaaminen ”niiden toisten” kanssa on potentiaalinen uhka, toimii sosiaalinen identiteetti vähintään yhtä hyvin täsmälleen vastakkaiseen suuntaan. Sen kautta, että tunnen olevani turvassa ruotsalaisessa identiteetissäni (joka tänä aamuna hahmottui äärimmäisen tilapäisenä härvelinä, ruotsalaismallisena kahvinkeittimenä), voin olla utelias, havaita ja kokea luovuuden kohdatessani ranskalaiset. Samalla tavalla monikulttuurisessa Skandinaviassa mahdollisuus päästä mukaan erilaisiin sosiaalisiin identiteetteihin ja kyky kunnioittaa ja arvioida niitä, luo keskeisen perustan luovalle ja dynaamiselle vuorovaikutukselle monimuotoisessa yhteiskunassa.
Mielenkiintoista tässä ei ole ainoastaan olla suomalainen tai ruotsalainen. Samaan aikaan kun on olemassa pitkä rivi muunnelmia (suomenruotsalaiset, suomea puhuvat ruotsalaiset jne), puhuttelevat käsitteet suomalainen tai ruotsalainen meitä välittömästi. Meillä on pitkä yhteinen historia. Samanaikaisesti on olemassa tärkeitä, syvälle luotaavia eroavaisuuksia. Eroavaisuudet voivat olla rikas perusta luovuudelle ja innovaatioille, jos vältämme nationalismin yksinkertaistavan retoriikan puolustaa omia, jos aktiivisesti suuntaamme katseemme kunnioituksella ja uteliaisuudella niitä kohti, jotka havaitsemme ”niiksi toisiksi”. AGSLO:n ryhmädynaamisen kongressiorganisaation puheenjohtajana on juuri tämä yksi niistä aiheista, joiden annan inspiroida itseäni tänä ranskalaisena aamuna tekemään päätöksen, että työskentelen sen parissa tulevan työvuoden aikana.