Ennakoimattomuus on elämää – iloisia ja surullisia yllätyksiä, muutoksia, pettymyksiä, kasvamista ja uusiin turvasatamiin päätymistä.
Moni meistä rakastaa yllätyksiä. Jokapäiväisessä elämässä positiiviset yllätykset auttavat jaksamaan arjen paineissa ja haasteissa ja tuovat elämäämme iloa. Jos kotona odottaa työpäivän jälkeen yllättävästi tuoksuva ruoka, kylpyhuone on siivottu ja isoisän huoneisto imuroitu, kukapa meistä ei tykkäisi. Tällaisista yllätyksistä voi parhaimmillaan tulla jokapäiväisiä rutiineja ja perheen arjen vastuiden oikeudenmukaisempaa jakamista.
Elokuvissa yllätykset ovat suurieleisempiä. Yksinäinen päähenkilö viedään ankeissa tunnelmissa pimeään huoneeseen. Valot laitetaan päälle ja kymmenpäinen ystäväjoukko huutaa yhteen ääneen ”Surprise, Surprise”. Yllätys hivelee enemmän, kun sen tekeminen on vaatinut taustajoukoilta vaivaa. Huomion saaja tuntee olevansa keskipisteessä. Suurin osa meistä haluaa olla ainakin tuon pienen yllätyshetken kaiken keskiössä hyvänä, tärkeänä ystävänä, rakastettuna perheenjäsenenä tai sukulaisena ja osana yhteisöä tai verkostoa.
Eräs ystäväni halusi järjestää pienelle harrastusporukalleen juhlat täytettyään kuusikymmentä vuotta. Hän lähetti kutsut ajoissa ja odotti innokkaana vastauksia. Puolet porukasta ilmoitti heti, ettei päivä sopinut. Toinen puoli ilmoitti saapuvansa ja niin päiväsankari aloitti juhlavalmistelut. Muutamaa päivää ennen juhlia tuli jälleen peruutuksia. Oli saatu kutsu toiseen tilaisuuteen samaan aikaan tai mökkiremontti odotti. Ystäväni oli häpeissään ottaessaan vastaan vain yhden ainoan vieraan.
Olemme vastavuoroisen riippuvaisia toinen toisemme arvostuksesta
Aikuisena huomion ja yllätysten kohteena oleminen voi olla vaivaannuttavaa, vaikkakin odotetun yllätyksen tai huomion puuttuminen satuttaa myös aikuista. Lapsi toimii usein toisin, joskus jopa kaikki mulle -periaatteella. Kateus sisarukseen kohdistuvasta huomiosta ja lahjoista saa lapsen keksimään mitä kummallisimpia keinoja, jotta huomio kohdistuisi lapseen itseensä. Kolmevuotiaana leikin kotipihalla kuollutta. Äiti kutsui minua ikkunasta nimelläni, mutta minä makasin pihassa paikallani niin kauan, että äiti tuli hädissään ulos ja otti minut syliinsä.
Palkitseminen ja positiivinen huomio vahvistavat itsetuntoa ja uskoa omiin kykyihin, mutta lohdutuspalkinnolla voi olla päinvastainen vaikutus. Sen saaminen koetaan usein häpeällisenä ja nöyryyttävänä.
Oppilas ei aina yllä koulussa hyviin arvosanoihin tai arviointiin. Palkita voi kuitenkin jostain muusta syystä kuten esimerkiksi ahkeruudesta, toisten huomioimisesta tai hyvästä käytöksestä. Jokaisen on hyvä tuntea olevansa ainutlaatuinen jollakin tärkeällä alueella.
Huonosti koulussa menestyvät voivat saada opettajan positiivisesta huomiosta ryhmän arvostusta ja tällöin ehkä vältytään koulukiusaamiselta ja syrjäytymiseltä. Sama pätee myös työpaikoilla. Työnantaja voi antaa positiivista huomiota muustakin kuin hyvistä työsaavutuksista.
Lapsuuskodissani oli tapana leipoa itsenäisyyspäivänä piparkakkuja koko perheen voimin. Se oli kauan odotettu ja iloinen tapahtuma. Kahdeksanvuotias siskoni oli näppärä ja hän sai painella muotilla piparkakkuja äidin kaulitsemasta taikinasta. Minä, kuusivuotias vilkas sähläri, olisin vain sotkenut vaivalla kaulitun taikinalevyn. Lohdutuspalkinnoksi sain jäähdyttää kuumat pellit rappusilla. Minä uskoin todella pitkään piparkakkujen leipomisen niin vaativaksi lajiksi, ettei minusta olisi siihen.
Tarvitsemme uudenlaista yhteisöllisyyttä luomaan turvallisuuden tunnetta
Elämä ei ole vain positiivisia yllätyksiä. Läheisen sairastuttua äkillisesti vakavaan sairauteen vahvasta ihmisestä tulee äkkiä heikko ja heikosta on tultava vahva. Kaikki huomio kohdistetaan sairaaseen, hänen hyvinvointiinsa ja paranemiseensa. Niin tietysti kuuluu ollakin.
Kuka huomioi sen, joka hoitaa, välittää ja rakastaa läheistään oman jaksamisensa äärirajoilla? Ystävien peukutus tai punaiset sydämet Facebookissa voivat lohduttaa hetken ja luoda kuvitelmia kavereiden välittämisestä. Väsyneen kaverin lenkille tai kahville pyytäminen vaatii ystävältä järjestelyä täyteen kalenteriin, ja se jää meiltä monelta tekemättä.
Valitettavan usein saamme kuulla yllättäviä uutisia siitä, miten kollektiivista turvallisuuttamme on uhattu ja rikottu. Se aiheuttaa pelkoa ja surua, mutta se voi luoda samalla uudenlaista eheyttävää yhteisöllisyyttä ja sitä kautta turvallisuuden tunnetta. Ihmiset tarjoavat kotejaan suojaa tarvitseville ja luovuttavat sankoin joukoin verta ihmishenkien pelastamiseksi. Toivottavasti erilaisia yhteisöjä eheyttäviä tekoja syntyisi ilman pahoja kokemuksiakin.